Ensio Koliseva: PERHEEMME TYÖMATKAT LIBYAAN, IRAKIIN JA LIBERIAAN

Suosittelen lämpimästi että luette tämä kirjan

Tekninen en ole, sillä en ymmärrä rakentamisesta enkä siihen liittyvistä projekteista yhtään mitään. Työkulttuuri eri maissa kiinnosti, mutta pääosin näkökulmani on perhekeskeinen.

Minua kiinnosti erityisesti, miten kokonainen perhe sopeutuu vieraassa kulttuurissa? Mitä Kolisevan pariskunnalla oli sellaista mitä minulla ei ole? Millainen arvopohja on iskostunut jo lapsuudessa joihinkin ihmisiin erilailla kun toiseen, vaikka lähtökohdat olisivat suunnilleen samalaiset?

Tämä kirja vastasi näihin kysymyksiini. Kiitos Enska ja Terttu, että sain matkustaa kanssanne avartamaan maailmaani.
Sivuja kirjassa on yli neljäsataa ja luin sen melkein yksillä silmillä alusta loppuun.
Kirjasta voi toki poimia otsikoiden ja laajan sisällysluettelon alta omia kiinnostuksen kohteita ja myös helposti palata niihin silloin, kun haluaa.
Kirjan sisältö perustuu päiväkirjamerkintöihin ja lukiessa ajattelin, että tätä voisi kuunnella myös sujuvasti äänitteenä, niin selkeää ja varmaa projektin vetäjän Enskan oma ääni oli.
Tämä Ilmajokelainen Vesi-Seppo ky. tytäryhtiön Vise oli ensimmäinen suomalaisen rakennusviennin pioneeri. Siis historiaa sekin.
Libyan parivuotinen työmaa alkoi 1976. Tämä projekti kuitenkin johti vielä Libyan jälkeen Irakiin ja Liberiaan. Perheen reissut kesti noin 8.5 vuotta
Jo kirjan aluksi mietin sitä rohkeutta ja uskoa omaan selviytymiseen silloin kun vastassa on täysin vieraat kulttuurit ja uskonnot. Silloin ei voinut googlettaa eikä näin tutustua tulevaan.
Kirjan alussa Enska kertoo lapsuuden perheestään.
Isä oli sotainvalidi ja vakavasti sairas. Oli selvää, että lapset osallistuivat perheen elannon hankintaan ja kantoivat vastuuta perheestään.
Ympärillä oli myös tiivis Ojoisten yhteisö. Tärkeää oli yhdessä tekeminen, talkoot ja urheilu ja siinä menestymisen.
Koulutus ei myöskään ollut itsestään selviö, jos varallisuutta ei ollut.

Kirjassa kerrotaan luottamuksesta, joka kulkee käsikädessä onnistumisien kanssa. Perhe oli Enskalle ja Tertulle tärkeä.
Lapsia oli kolme Libyan projektin alkaessa.
Pelottiko, no ei. Tertulta oli kysytty, kuinka on mahdollista, ettei hän pelkää lähteä niin kauas, koska silloin oli Lähi-Idässsä jo levotonta. Terttu oli vastannut, ettei Enska veisi heitä mukanaan, jos siellä pitäisi pelätä.
Pelottavia ja vaarallisia tapahtumia perheen kannalta oli. Yksi lapsista kidnapattiin kadulta ja toinen vakava tilanne vuonna 1980 Irakin ja Iranin välisen sodan takia, jolloin mm. suomalaisia lähti takaisi kotimaahan. Tämä viimeinen on jäänyt erityisesti mieleen syystä, että sodan syttyessä Terttu oli Irakissa ja Enska oli käymässä suomessa.

Verkostoituminen etenkin vieraassa kulttuurissa vaatii ihmiseltä sopeutumista ja ymmärrystä erilaisuudesta, kuuntelutaitoa ja ennen kaikkea molemminpuolisen luottamusta. Pelkästään jo maasta toiseen siirtyminen eri projekteissa vaati uudenlaista sopeutumista.
Tämän Enska ja Terttu osasi.

Kirja oli lukuelämys

Keittiön pöytäni sai tärkeän kunnian olla erään lukuviikon suurena alustana. Sanat eivät riitä kertomaan miten suuriin tuntoihin tuo lukuelämys minut saattoi. Kyseessä oli yli neljä sataa sivuinen elämänkerta dokumentti lukuesityksenä todellisen elämän pohjalta. Esiripun lisäksi noille lukuhetkille avautui myös kaikkien lavasteiden poisto, joiden takana ei sitten ollutkaan yhtään näyttelijää vaan valtava määrä ihan autenttisia ihmisiä kaikkine askareineen ja tapoineen. Lukemisen pääohjaajana pitkän työelämä maratonin sitkeä taivaltaja ja kova kirimies Ensio Koliseva. Pikkupojasta isoisän rooliin päättynyt kerronta oli tosi raadollinen katsaus ihmisen todelliseen arkeen ja ahkeruuteen mitä ihmeellisimmin tavoin ja kekseliäisyyksin ja vieläpä pääosin työelämään liittyen. Lukemisen aikana minuun sisäistyi aivan uudenlainen kuva maailman menosta ja sen moni ilmeisyydestä, eli kansainvälinen työympäristö eri kulttuureineen ei ollutkaan pelkkää uutisoitua kliseetä vaan sieltä löytyi nyt aivan toisenlainen maailma mitä yleensä luullaan. Hämmästystä riitti kirjan viimeiselle sivulle saakka.

Kun sisäistää tuon työelämään liittyvän kerronnan tarkemmin niin siitä löytyy itsestään selvyyksien lisäksi myös paljon
tilanne kekseliäisyyteen tapahtuvia toiminta ratkaisuja. Siellä kansainvälisessä työympäristössä piti huomioida paljon ennalta arvaamattomia ongelmia ja monenlaista kikkailua. Kaikkeen toimintaan perehtynyt rikollisuus, korruptio lahjuksineen ja terrorismin uhkat olivat niistä kaikkein arvaamattovimmat vaarat. Niidenkin torjuntaan tarvittiin nokkelaa älyä, joustavaa diplomatiaa, venyvää ymmärryksen kykyä, kovaa itseluottamusta ja taipumattomuutta. Myös ratkaistavien pulmien tärkeys järjestykset koordinointineen piti ratkaista itse ja nopeasti, sillä niissä maisemissa ei konsulttien tai viranomaisten ohjeistus
kerinnyt mihinkään tapahtumaan. Nokkelan älyn lisäksi aivo työskentelyn piti olla hyvin elastista ja valveilla aina.

Noissa suurissa urakoissa tarvittiin vastuullisen johtamisen lisäksi myös itse työteon valvontaa, sillä oman yhtiön ulkopuolelta piti palkata paljon paikallista työvoimaa jolla ei kaikkiin tehtäviin ollut tarvittavaa koulutusta tai osaamista. Lähes kaikki tarvike materiaali työkoneineen ja huoltoineen oli elintärkeää toimintaa joiden kuljetus laivattuina oli hoidettava ajallaan. Samoin oman firman henkilökunnan asunnot, harrastukset ja perheen lasten koulunkäynnit kuuluivat työnkuvaan. Omien perheiden elintarvikkeiden hankinta ja ruokakulttuurin muutokset juoksuttivat perheen äitejä monella tapaa. Super-Marketteja ei juuri ollut, joten suurin ruoka raaka-aine löydettiin paikallisten ihmisten kautta. Noissa kansainvälisissä savotoissa tekijöiden piti olla hyvässä fyysisessä kunnossa sillä skarpin päänupin lisäksi sitä nopeaa liikkumista kuumassa ilmastossa tarvittiin moneen muuhunkin asiaan. Siksi monet liikuntamuodot olivatkin hyvin suosittuja vapaa-ajan riemuja. Niillä kunnoilla sitten nk. pikkurikolliset saatiin kiinni tai ainakin peloiteltua. Suomalaisen kulttuurin myötä myös sauna tuli moneen maahan tutuksi
ja sitä kautta syntyi myös paljon kestäviä ystävyyksiä, mutta myös erilaisten asioiden toimijoita ohi vaikeiden lahjuskatteisten viranomaisten.

Kaiken kaikkiaan varsin värikylläinen ja moni-ilmeinen elämän kerta kertomus Kolisevan perheen työmatkoista maailmalla.
Helposti pureskeltavaa luettavaa uskottavalta pohjalta, kuitenkin paljon myös uus-antia erilaisista kulttuureista ja työn luonteista sopimisineen. Hieno asia, että näinkin ehkä muuten unohduksiinkin jäävät kansainväliset työelämän tunnot on nyt tallessa ja käytettävissä tutkijoille monessa pisteessä mm. yliopistojen kirjastoissa. Näistä lukemisen havainnoinneista vahvistui myös käsitys siitä, että siirtomaa-ajan poliittinen ja riistollinen aikakausi elää vahvana nykypäivinäkin. Noista ajoista jäi nykyisille itsenäisille valtioille tuo riiston tapakurjuus jota sovelletaan nyt omien kansalaisten alistamiseen opituilla tavoilla. Siinä ohessa ulkovaltojen poliittinen ja kaupallinen toiminta läsnäoloineen antaa apualmujen kautta hyvätekijän statuksen näille armeliaisuuden lähettiläille, mutta sen ohessa edelleen rosvotaan maasta kaikki hyödyllinen raaka-aine hyväntekeväisyyden markkina palkkiona, johon valitettavasti sitoutetaan myös poliittinen liittolaisuuskin jopa sotilas tukikohtien perustamisia myöden. Pers` aukisia valtiojohtajia tai johtoja ei löydy mistään maailmankolkasta ja valtamuodosta riippuen palkkapankit on joko omassa maassa tai Sweitsissä. Näin tuli tulkittua hyvin antelias tietoteos ihmeellisten työelämysten maailmasta.
Kiitos Enska suuremmoisesta työstäsi.

Sitten vielä oma näkemykseni tapaus Alakurttiin.
Kaikki alkoi siitä, että Puolassa heräsi uusi kansanliike Solidaarisuus toimintaan Lech Walecan johdolla 1980-luvun alussa.
Sen seurauksena kommunismi/sosialismi sai seurakseen uudenlaista ajattelua joka pikku hiljaa levisi sosialisti maiden ihmisten ajatteluun. Jo tällöin Länsi-Saksan, Ranskan, Iso-Britannian ja USA: päämiehet/naiset alkoivat tuumiskella mahdollisia uusia poliittisia mullistuksia. Itä-Saksassa DDR eli jonkun verran maan alaista oppositiotoimintaa, mutta siitä
syntynyt toiveikkuus virisi vasta liikkeeksi 1989 keväällä jolloin Puolan ja Unkarin( Itävallan kautta) rajat alkoivat vuotaa itä-saksalaista väkeä pois maasta estoista huolimatta. DDR johto oli ymmällä, mutta lännessä isompaan hässäkkään valmistauduttiin jo monella tavoin mm. mahdollistamalla valtavaa rahoitus saksojen yhdistämiseen. Näitä arkkitehtiä olivat Helmut Kolh, Mitterrand, Thatcher ja myös Ronald Reagan ennen Georg Bushia. Näissä talous järjestelyn ensivaiheissa mukana oli tietysti Saksan keskuspankki, Maailmanpankki ja myös USA.laisia pankkejakin. Tiedettiin, että suuri asia tarvitsee suuret puitteet. Lisäksi oli huomioitava, että jo kapitalismin ovea raottanut Gorbatsov tarvitsee normalisoitumis rahaa omien itä-saksalaisten joukkojensa kotiuttamiseen. Suurella mullistuksella oli suuret päättäjät ja myös suuret rahat haalittavanaan.
Berliinin muurin kaaduttua ja koko sosialismin melko täydellinen romahdus tapahtui sitten marraskuussa 1989. Ihmeellistä kylläkin, että Saksojen yhdentymis neuvottelut olivat jopa yllättävän nopeita sopimisia kaikkia joukkojen siirtojakin myötä,
johtuen varmasti paljolti hyvästä asioiden esivalmistelusta. Neuvostoliitto vaati odotetusti paljon tukirahaa sotilas henkilöstönsä kotiuttamiseen. Eräs näistä kotiuttamis tahoista olikin sitten tuo ihmetystä herättävä sotilaskylä ALAKURTTI Suomen rajan läheisyydessä. Länsivaluutalla tuo uusi sotilas-alue sitten rahoitettiinkin ja sen rakentamisen tarjous kilpailun voitti PUOLIMATKA 1991. muuta en ole asiasta tietävinäni

En malta olla vielä lisäämättä

Olen nyt lukenut hartaudella suuren työsi luomuksen läpi. Kummallisesti kirja sieppaa mukaansa
odottamattomien ongelmien viidakkoon. Kyllä sinä olet ollut melkoisessa kusessa useiden veijareiden
ja valtiollisten koukeroiden myllerryksessä. Ihme millä eväillä olet jäännyt henkiin tuon ongelma mankelin
litistys telojen puristuksista. Ehkä siinä on ollut mukana tahto, oivallus ja elastinen organisointi kyky
liikkuvan maalin pysäyttämiseksi toteutumis kelpoisuuteen. Tosi mielenkiintoista luettavaa alusta
loppuun asti joita päiväkirjasi on hienosti tallentanut kirjalliseen ulostuloon.
Alakurtti on nyt tiedostunut suomalaiseen ajatteluun ja sen rakentamisen historia varmasti kiinnostaa
monia. Vaikka kirjassasi onkin paljon myös yleistä sotilaallista asiaakin henkilö nimineen niin olet malttanut
kuitenkin vieroksua varsinaista sotilaallista perspektiiviä. Joukko-osastojen määrät/rakenne. kalustoluvut
tunnuksineen ja karttoineen ei esittäydy kirjassasi. Samoin sotilas-alueiden rakenteet ja sijoittelut
paikannettuina olisivatkin olleet aika vaarallista tietoa julkisuuteen, josta olisi voinnut syntyä aika mekkala.
Siis aika älykästä kerrontaa siitä mitä tuo rakennus projetti piti sisällään kaikkine oikkuine ja juonitteluineen.

Siihen julkistamis tilaisuuteen tarjoaisin sellaisia kysymyksiä kuin:
Millä tavoin sinulle on kehittynyt tämä loistava oivallus- ja organisointi kyky jolle tämä elämän työsi
pohjautuukin ?
Mitä osaa näyttelee eri sektorien päällikkö valinnat ja mikä on aliurakoisijoihin luottamus projekti
rakentamisten onnistumisissa ?
Onko suomalainen työvoima maineensa veroista ulkomaisissa projekteissa ja alistuuko se työnjako
komentoihin ymmärtäväisesti vaikka hammasta purren ?

Hieno tarina

Todella mukaansa tempaava tarina! Oli pakko lukea aina vaan eteenpäin loppuun saakka.