Posti toi tänään
Posti toi tänään! On komea ja hyvin viimeistelty teos. Valokuvat elävöittävät tekstiä sopivasti. Iso työ ja nyt saamme ihailla tulosta. 2.11.2022.Hei Tuulikki!
Kiitos mukavista julkkareista ja ennen kaikkea hienosta kirjasta. Osaat niin mainiosti kuvata 50– 60-luvun Ryttylää. Niin tunnistettavaa ja koskettavaa. Tarkkaa ja eläytyvää kuvausta. Elettiin vielä yhtenäiskulttuurin aikaa, ja arjen elämä oli aika samanlaista kaikilla.Tätä nyt ja eteenpäin Tuulikki Luoma
Kirja, joka piti mielenkiinnon yllä alusta loppuun, kuin hyvä dekkari. Olen saman ajan lapsesta kasvanut ja eläköitynyt. Kirjan päähenkilön mukana kuljin vähän erilaisesta ympäristöstä lähteneenä, hyvin mielessä säilyttäen ympäristöni.Kiitos
luin elämäkertasi ja samalla tarinasi. Se on valtavan kiehtova ja monitasoinen kuvaus elämästäsi eri vuosikymmenillä. Olet onnistunut kuvaamaan tarinasi kiehtovasti ja samalla mukaansatempaavasti: oivallisia ajalle ominaisia kuvauksia – arvokasta kotiseutuhistoriaa ja ajan kuvausta. Draaman kaari otteessaan pitävä. En kerta kaikkiaan malttanut olla lukematta koko teosta.